kuulumisia ja the new sofa has arrived!

Moikka !

Taas uus viikko alkamassa, tänään mulla on vapaapäivä ni ajattelin parin viikon jälkeen taas postailla tänne uusista kuulumisista. ☺️

Mä alotin tossa tammikuussa kouluavustajan työt ala-asteella, 1. luokkalaisten kanssa. Irtisanouduin mun edellisestä työpaikasta joulukuussa, koska mulle tuli tunne siitä, että haluaisin jotain uutta vaihtelua, tykkään kyllä kampaajan töistä, mutta jotenkin aloin miettimään, että haluan levittää siipiä vähän leveämmälle ja miettiä mitä haluan oikeasti tehdä, haluan uskaltaa unelmoida ja tarttua tilaisuuksiin, vaikka se joskus vaatiskin tuntemattomaan hyppäämistä. Me eletään vaan kerran ja mun mielestä varsinkin siinä kohtaa jos alkaa tuntumaan siltä, että elämä täyttyy pelkästä stressistä ja suorittamisesta, on mun mielestä aika pysähtyä ja miettiä, että mitä mä haluan ja miten omilla valinnoilla elämästä vois tehdä mahdollisimman hyvää itselle ja mielekästä elää, jos on siis asioita mihin itse voi vaikuttaa ! Silloin pitää ehdottomasti toimia, koska ei kukaan muu elä sitä elämää sun puolesta, kun sinä itse. Elämässä pitää uskaltaa ottaa askelia ja joskus myös riskejä, jotta voi saavuttaa asioita. Itseensä uskominen ja luottaminen vaatii sisua ja uskallusta, mutta siten unelmia on myös helpompi saavuttaa ☺️

Mä oon hirveesti tykänny olla tuolla koulussa töissä. Oon oikeestaan tosi yllättynytki siitä, miten paljon pidän siitä ja lasten kanssa olosta. Oon aina kyllä tykänny lapsista, mutta en oo jotenki koskaan ajatellu sitä, että työskentelisin lasten parissa. Toi tuli oikeestaan ihan vahingossa vastaan toi kouluavustajan paikka ja ajattelin, että no hitsi, miksi ei ! Kaikista kokemuksista on varmasti hyötyä elämässä ☺️

Lapset on jotenki niin vilpittömiä ja aitoja. Niistä saa mun mielestä hirveesti semmosta energiaa ja ne jotenki piristää kyllä kummasti päivää jutuillansa. Ne tulee innoissaan kertomaan niitä omia juttuja, halaamaan ja yksikin päivä ku oltiin lasten kanssa museossa tutustumassa, yksi lapsi otti mua kädestä kiinni. Siitä tuli jotenki niin lämmin olo. Ihanaa nähdä se, miten lapsi luottaa ja jokanen lapsi tarvii hellyyttä, välittämistä ja rakkautta. Sitä ei voi koskaan saada liikaa, eikä lapsen elämässä voi koskaan olla liikaa turvallisia aikuisia ☺️ 
Ja se on niin antosaa nähdä tuolla koulussa, miten ne lapset oppii ja oivaltaa asioita. Koen, että oon onnistunut työssäni, jos oon auttanut yhtäkään lasta oppimaan edes yhden asian koulussa, tai tuntemaan olonsa hyväksi ja turvalliseksi siellä. 

Siis todella on tuntunut kivalta työltä tuo ja nyt oonkin näillä näkymin siellä ainakin kesäkuuhun asti.
Mulla napsahti myös sähköpostiin viime viikolla pääsykoe kutsu Laajasalon opiston Media, viestintä ja journalismi- linjalle, johon hain tässä jokin aika sitten. Mainitsin mun ensimmäisessä postauksessa siitä, kuinka haluaisin jossain vaiheessa työskennellä viestintä ja media-alan parissa, jonka vuoksi nyt sitten hain tonne ihan kokeilu mielessä. Pääsykokeet olis kesäkuussa ja se tietysti sitten määrittää mun syksyä, jos sinne kouluun pääsee, mutta katotaan nyt miten käy. Aion ainakin kyllä mennä sihen valintakokeeseen, koska ei sitä muuten tiedä 😉 Katotaan mihin tää elämä nyt kuljettaa työelämän suhteen ja mistä löydän vielä itteni 5 vuoden päästä ! Haha jännää.
Kampaajan työ ei ole kuollut ja kuopattu myöskään edelleenkään, mutta jatkossa jos siihen vielä palaan, aion tehdä sitä itselleni, eli yrittäjänä, mutta koska se vähän jännittää ajatuksentasolla, annan sen ajatuksen vielä muhia ja katson muut kortit sillä aikaa. Koska se on käytännössä ala mihin pystyn melko helposti aina halutessani palata, ainakin lähivuosien aikana.

Oon avoin elämälle ja katson mitä se tuo mukanaan. Jos välillä vähän horjuilee, ni sen tiedän että tipun aina jaloilleni, tai jos en, ainakin nousen niille jaloille uudestaan. ☺️


Vielä haluan kertoa vähän sisustuskuulumisista ! Puhuin aiemmin postauksessa, jossa esittelin mun kotia, siitä että mulle on tulossa uusi sohva ja arvatkaa mitä.. Hän saapui muutama päivä sitten ! Sain kotiinkuljetuksessa samalla palvelun, jossa vanha vietiin pois. Tosi kätevää, koska ei ole omaa autoa tai mahdollisia kyytejäkään helposti saatavilla, koska Helsingissä harvalla on edes autoa hyvien julkisten yhteyksien takia, niiiiiiin sitten se hoitui noin helposti ja vaivattomasti ! 
Tahdon esitellä nyt tämän uuden tulokkaan ja sen lisäksi mun uudet tyynynpäälliset, mitkä on raidalliset Marimekon Juhlaraita-kuosiset kaunokaiset. Tilasin niitä kaksi kappaletta ton uuden sohvan kaveriksi.



Raita kuosi on vaan niin ajaton ja ihanan yksinkertanen ! Ja tietysti tuo mustan ja valkoinen yhdistelmä toimii kyllä mulle aina ☺️ Kangas on vähän paksumpaa ja jämäkkää, joten hyvin laadukkaan olosta sen vuoksi. Kiitokset vaan ihana Mette ! ❤️ Mun rakas ystävä, joka tosiaan työskentelee Marimekon Outlet- myymälässä ja sain sitten tilattua nuo näpsästi häneltä ☺️




Sohvasta kerron sen verran taustaa, eli kyseessä on Splitback- sohva, vuodemekanismilla. Valitsin kankaaksi mustan kankaan ja jaloiksi kromi jalat. Vaihtoehtoja oli monia ja kyllähän se valkoinen sohva vähän olisi houkutellut, mutta ajattelin, että käytännössä se on haastava, enkä halua sitä että kotona pitää varoa olemasta. Kotona pitää pystyä olla rennosti ja huonekalujen pitää olla käytännöllisiä ! Sohvan leveys on 234 cm, korkeus 79 cm ja syvyys 96 cm. Lisäksi vuodekoko on 115 cm x 200 cm. Eli hyvä lisävuode, jos tulee yövieraita. ☺️Sohva on ihanan siro ja kevyt, yksinkertaisuudessaan minusta kaunis ja kangas tuntuu hyvin laadukkaalta.

Mulla on yksi uusi pöytävalaisin myös täällä kotona, mutta siitä kerron ens kerralla ! 😉

Mukavaa viikkoa kaikille ! ☺️

-Jenny


Kommentit